perjantai 3. tammikuuta 2014

No mutta hups.

Näinhän tässä kävi, ettei ole muistanut (lue: jaksanut) kirjoittaa. Oli Joulut ja uudet vuodet ja kaikki. Tuntui ettei ole aikaa yhtään mihinkään. Aina kun Emmin sai nukkumaan päikkäreille tai yöunille, heittäytyi sitä itse vaan sohvalle vaakatasoon ja oli vaan. Nyt kun alkoi uusi vuosi, on kiva aloittaa taas puhtaalta pöydältä. Viime vuoteen mahtui paljon hyvää, myös pahaakin. Enimmäkseen hyvää. Lapsi syntyi, terveenä ja hyvinvoivana, asia joka muutti koko elämän kertaheitolla. Maailman paras asia. On saanut opetella olemaan äiti, välillä hyvä, välillä huonoa omaatuntoa potien, teinkö jotain väärin? Miksi taas korotin ääntä vaikkei pitänyt? Pidän itseäni kuitenkin hyvänä äitinä, teen kaiken niin kuin parhaaksi näen ja miten parhaiten osaan. Ihan sama mitä muut ajattelee, ei ne kuitenkaan tiedä mitään.

Joulu oli kiva. Käytiin päivällä anoppilassa syömässä ja illaksi mentiin oman äitini luokse, syömään. Emmi sai paljon lahjoja, sain sen jopa itse hieman repimään pakettia auki joka kuitenkin päättyi lopulta itkuun, ei ollutkaan niin miellyttävää. Äiti avasi tietenkin loput. Tapaninpäivänä meidän kotiin saapui isäni äiti ja hänen miesystävä sekä äitini ja siskoni. Taas avattiin lahjoja ja syötiin.

Uusi vuosi meni kaverin luona pippaloidessa, Emmi vietiin mamman luokse hoitoon. Vähän pala kurkussa sen sinne jätin, oli nukkunut edellisen yön ja päivän todella huonosti, eli oli siis tosi kiukkuinen ja väsynyt. Onneksi äiti kuitenkin pärjää, onhan hän itse kasvattanut minut sekä siskoni. Oli mukava päästä vähän tuulettumaan ja viettämään aikaa kavereiden kanssa, jaksoin jopa kello 12 jälkeen vielä olla hereillä, vaikka epäilin vahvasti. Nukkumatti tuli jo kahden jälkeen, muiden jäädessä vielä juhlimaan. Seuraavana päivänä haettiin Emmi kotiin ja koomattiin koko ilta sohvalla, vähän puutunut olo tulee yhdestä illanvietosta kun ei sitäkään enää paljoa harrasta. Koko tämä kuu menee itseään keräillen.

Enpä jaksa tyhjiä ruveta löpisemään, ei kukaan jaksa lukea (itse en ainakaan jaksaisi). Me alotetaan sunnuntaina vauvauinti, voi kertoa siitä sitten jotain.

Pahoittelen että kuvat on mitä sattuu. En vielä toistaiseksi osaa/jaksa panostaa kunnon kuviin, enkä niiden asetteluun, en myöskään osaa kulkea kamera kädessä 24/7.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti